Uutiset

Jäsenillemme: Ohjeet "Yhteisön kuulumiset" -sivun päivittämiseen

Haluamme tarjota jäsenillemme entistä enemmän tilaa tulla esiin sivuillamme.

Kansalaistoiminnan digitaalinen toiminta-alusta on tätä päivää

HealthHUBissa järjestettiin Tampereen kaupungin, Pirkanmaan sairaanhoitopiirin ja Pirkanmaan liiton yhteinen työpaja, jossa käsiteltiin kansalaistoimintaa varten rakennettavaa digitaalista toiminta-alustaa. Työpaja oli lähtölaukaus kansallisen lippulaivahankkeen rakentamiseksi. ”Kansalaistoiminta...

Tutkimus sote-uudistamisen tukena - Tutkimuksella hyvinvointiin 2040 –seminaari 6.10.2017

Tupa oli kirjaimellisesti täynnä kun seminaarissa käsiteltiin SOTE-uudistukseen ja tutkimukseen liittyviä ajankohtaisia aiheita. Eri aloja edustavat puhujat ja monipuolisesti käsitellyt aiheet tekivät seminaarista syväsukelluksen sotemaailman tulevaisuuteen.

Australian Digital Health Agencyn vierailu HUBissa

Australian Digital Health Agencyä johtava Rachel De Sain vieraili Tampereella osana Pohjoismaiden kiertuettaan.

Injeq Oy sai 1,65 miljoonan joukkorahoituksen ja 650 uutta omistajaa

Injeq Oy onnistui loistavasti kesällä tekemässään joukkorahoituksessa. Yritys sai 1,65 miljoonan euron rahoituksen ja keskittyy nyt laajentamaan kliinisiä kokeita Pohjoismaihin sekä tuotteen markkinoille vientiin. Toimitusjohtajan Kai Kronström kertoo kokemuksistaan joukkorahoituksesta sekä...