​Monesti palkittu Layette-äitiyssovellus tavoittelee Japanin ja Kiinan markkinoita

23.9.2019 (Muokattu 25.9.2019)

Äitiyssovellus Layetten kehittänyt Layette Oy voitti kesäkuussa Kasvu Openin Future Health and Wellbeing Kasvupolku -sarjan, ja nyt sovellusta ollaan viemässä Aasiaan. Kaikki alkoi viitisen vuotta sitten Piilaaksossa harmaasta muistikirjasta, jonka kannessa oli Applen logo, ja lukemattomista puheluista. Layetten perustaja Sini Havukainen innostui yritystoiminnasta, kun oli miehensä työkomennuksen vuoksi Piilaaksossa.

Sini Havukainen esittelee Layettea

Sini Havukainen on Layetten perustaja, toimitusjohtaja ja keulakuva.

- Olin sataprosenttisen varma, että minusta tulee yrittäjä, Havukainen kertoo.
- Sitten otin selville puhelu puhelulta, miten se onnistuu.

Alkuvaiheessa piti olla yhteydessä lukuisiin eri tahoihin lakimiehestä uusyrityskeskukseen. Samalla oppia alkoi kertyä kirjanpidosta, rahoitushauista ja kansainvälisestä markkinoinnista ja monesta muusta uudesta asiasta.

- Minään päivänä ei ole tuntunut siltä, että kaikki on helppoa, kevyttä ja tuttua.

Layette on ainutlaatuinen tietopankki lasta odottaville ja pienen lapsen vanhemmille. Sisältö on koottu yhteistyössä eri alojen asiantuntijoiden ja järjestöjen kanssa, ja sovellus julkaistiin viime vuonna Suomessa.

Yrityksen perusidea on ollut selvä alusta lähtien: suomalaisen neuvolaosaamisen kokoaminen ja vieminen maailmalle.

- Suomalaista koulutusosaamista viedään maailmalle 350 miljoonan euron edestä vuosittain, mutta neuvolatoimintaa ei lainkaan, Sini toteaa.
- Meillä on maailman paras tieto tästä alasta.

Koulutukseltaan Sini Havukainen on kätilö. Kätilön koulutuksessa ei juuri yrittäjyyttä käsitellä, mutta samoja taitoja tarvitaan sekä synnytyssalissa että start up -yrittäjänä: vastuullisuutta, valmiutta tehdä itsenäisiä päätöksiä sekä kykyä reagoida nopeasti yllättäviin tilanteisiin.

- Minut valittiin ihan hiljattain Tamkin kätilökoulutuksen neuvottelukuntaan, Sini Havukainen iloitsee.

Sini Havukainen itse ja Layette ovat saaneet monia palkintoja ja tunnustuksia. Havukainen on käynyt puhumassa YK:n johdolle, ja hänet valittiin juuri myös Tamkin ensimmäiseksi vuoden alumniksi.

- Palkinnot tuovat aina julkisuutta, joka auttaa eteenpäin, kuvailee Havukainen.
- Näistä tuntuu muodostuvan positiivinen kehä. Nyt meitä jo kutsutaan mukaan kilpailuihin.

Layette, entiseltä nimeltään Applicado, on jäsenenä Taysin HealthHUB-yhteisössä, joka on terveys- ja hyvinvointialalla toimivien kohtaamispaikka. Alkuun Hubin tiloille oli enemmän tarvetta, mutta edelleen Layetten työntekijät saattavat pistäytyä tapahtumissa.

Japanin valloitus käynnissä

Layette toimii älypuhelimessa

Layette saadaan syksyn aikana Japaniin, jossa neuvoloita uudistetaan Suomen mallin mukaisiksi. Tähän kokonaisuuteen sovellus sopii hyvin. Seuraavaksi tähdätään Kiinaan, jossa Layette kytketään äitiyspoliklinikoiden asiakkuuteen.

- Klinikoille on kilpailuvaltti, kun asiakkaat saavat käyttöönsä asiantuntijatietoa, Sini valottaa.
- Kiinan suosituin vauvasovellus Baby Tree perustuu vertaistukeen.

Kiinan markkinat ovat valtavat, lapsia syntyy noin 17 miljoonaa vuodessa. Layettea ollaan viemässä myös Arabiemiraatteihin. Ulkomaiden ja vieläpä kulttuurisesti täysin erilaisten maiden markkinoille pääsy vaatii valmistautumista, matkustamista ja pitkäjänteistä työtä. Eri maissa on erilaiset tavat.

- Business Finlandin ja Peter Vesterbackan järjestämälle Kiinan matkalle saimme hyvät ohjeet etukäteen, Sini sanoo.
- Erilaisten kulttuurien takana olemme kuitenkin kaikki ihmisiä, ja maan tavat pitää ottaa huomioon, mutta niistä ei kannata stressata.

Sovelluksen sisältöjä pitää lokalisoida eri maiden tarpeisiin esimerkiksi ravintoasioissa. Tässä tehdään yhteistyötä paikallisten toimijoiden, kuten kätilöjärjestöjen, kanssa. Toisaalta iso osa sisällöstä sopii kaikkialle, ja edustaa nimenomaan suomalaista tietämystä raskaudesta ja pikkulapsiajasta.

Start upista eteenpäin ja ylöspäin

Sini kuvailee viiden vuoden start up -uraansa vuoristoradaksi. Välillä rahat ovat olleet loppumassa ja töitä on tehty yötä myöden. Nyt uurastus on alkanut tuottaa hedelmiä.

- Tämä on ollut kiireisin ja intensiivisin, mutta myös antoisin jakso elämässäni, Sini kuvailee.
- Vaikka elän nyt övereintä unelmaani, samalla on koko ajan mielessä, mitä kaikkea seuraavaksi pitää tehdä.

Start up -yrittäminen on rankkaa työtä, mutta mukaan mahtuu myös huumoria ja yhdessä tekemisen innostusta. Layetten toimiston pöydällä on yksisarvinen, ja samanlainen vauvayksisarvinen eli Lumicorn komeilee roll up -julisteessa.

- Meidän israelilainen neuvonantajamme keksi, että yrityksemme on "baby unicorn", Sini taustoittaa.
- En ollut tiennyt tätä itsekään aiemmin, mutta bisnesmaailmassa unicorn tarkoittaa yritystä, joka on miljardin dollarin arvoinen.

Mutta kuinka kauan start up on start up? Onko kyse toimintavuosista, liikevaihdosta vai henkilöstömäärästä?

- Olen itsekin miettinyt tuota paljon enkä tiedä vastausta, Sini pohtii.
- Layette on ehkä muuttumassa start upista scale upiksi.

Mukaan on juuri saatu uusia työntekijöitä, jotka ovat tuoneet mukanaan uusia ideoita ja toimintatapoja.

- Paikalleen ei voi jäädä, koko ajan on oltava valmiina muuttamaan ajatteluaan, Sini toteaa.
- Uskon, että mobiilisti on mahdollista toteuttaa ihan mitä tahansa ideoita - kaikki on kiinni vain ajasta ja rahasta.

Teksti: Anna-Mari Martikainen
Kuvat: Layette Oy / Juho Aronen

Liitteet